IlmoituksetSuomesta
Päänsärky ja sen itsehoitolääkkeitä

Keskeisimpiä päänsärkytyyppejä ovat migreeni, jännityspäänsärky tai tulehduksiin liittyvä päänsärky. Muita päänsäryn syitä voivat olla esimerkiksi veren sokerin alhaisuus, silmien taittovirheet, purentaongelmat, särkylääkepäänsärky sekä lääkkeiden haittavaikutukset. Vaikka päänsäryn itsehoito on yleensä perusteltua, on lääkärin hoitoon hakeuduttava välittömästi, jos päänsärky alkaa äkillisesti voimakkaana tai tapaturman aiheuttamana tai jos siihen liittyy tajunnan häiriöitä/tokkuraisuutta, oksentelua, kuumetta ja niskajäykkyyttä. Myös pitkittyneen päänsäryn syy on aina hyvä selvittää lääkärillä.

Väestössä keskimäärin joka kymmenes potee migreeniä ja migreenin hoidon kulmakivi on lääkärin tekemä diagnoosi. Migreenikohtaukseen liittyy usein nk. aura eli ennakko-oireita esim. näköhäiriö, puutuminen tai puheen vaikeus. Varsinaiseen migreenikohtaukseen voi liittyä päänsäryn lisäksi pahoinvointia ja valoherkkyyttä. Lievien migreenikohtauksien hoidoksi sopivat tulehduskipulääkkeet, mutta vaikeammissa kohtauksissa käytetään erilaisia triptaanilääkkeitä, joista kaikki muut ovat sumatriptaanin pientä pakkausta lukuun ottamatta reseptilääkkeitä.

Jännityspäänsärky ei anna ennakko-oireita ja alkaa usein päiväaikaan. Särky on tasaista ja jatkuvaa. Jännityspäänsärkyä aiheuttaa esimerkiksi niska-hartiaseudun jännitys näyttöpäätetyötä tehtäessä. Jännityspäänsäryn hoidossa käytetään lääkkeiden lisäksi rentoutusta, venyttelyä, hierontaa, työasentojen tarkistamista ja elämäntapojen muuttamista.

Päänsäryn itsehoidossa käytetään parasetamolia ja tulehduskipulääkkeitä. Parasetamolia sisältävät valmisteet ovat monille käyttökelpoisia, mutta ne eivät vähennä tulehdusta. Parasetamoli on vatsaystävällinen, sopii lapsille, raskaana oleville, verenohennuslääkkeiden käyttäjille, astmaatikoille sekä tulehduskipulääkkeistä allergisia reaktioita (esim. ihottumaa tai hengenahdistusta) saaville. Parasetamolin yliannostus on vaarallista maksalle ja sitä ei pitäisi käyttää myöskään samanaikaisesti alkoholin kanssa.

Tulehduskipulääkkeet ovat toinen keskeinen päänsäryn hoidossa käytettävä lääkeryhmä. Tulehduskipulääkkeitä ovat esimerkiksi ibuprofeeni, ketoprofeeni ja asetyylisalisyylihappo.

 

Lääkeaineet ja lääkkeet:

  • asetyylisalisyylihappo 
    Aspirin, Disperin, Treo
  • ibuprofeeni 
    Burana, Ibumax, Ibusal, Ibuxin
  • ketoprofeeni 
    Ketomex, Ketorin
  • parasetamoli 
    Pamol, Panadol, Paracetamol ratiopharm, Para-Tabs
  • sumatriptaani 
    Sumatriptan ratiopharm

Harri Ovaskainen, apteekkari
Jyväskylän Uusi Apteekki

Venäjännös: Lidia Popova

Ota huomioon!!
Onko teillä kysymyksiä apteekkarille?

Аpteekkituotteihin liittyviä kysymyksiä voi lähettää postitse:
Sepänkatu 14 A 7, 40720 Jyväskylä
tai sähköpostitse: mosaiikki@mosaiikki.info

YHTEYSTIEDOT

<div>Asetyylisalisyylihappo: Aspirin, Disperin, Treo</div><div>Ibuprofeeni: Burana, Ibumax, Ibusal, Ibuxin</div><div>Ketoprofeeni: Ketomex, Ketorin</div><div>Parasetamoli: Pamol, Panadol, Paracetamol Ratiopharm, Para-Tabs</div>

MYÖS TÄSSÄ LUOKASSA
  • KAUNEUS JA TERVEYS

    Suomalainen yksityisomisteinen lääketehdas VITABALANS

    Yrityksen tuotevalikoima on erittäin laaja kattaen resepti- ja itsehoitolääkkeitä, ravintolisiä sekä eläintuotteita. ...

  • KAUNEUS JA TERVEYS

    Huuliherpeksen itsehoito

    Huuliherpes tai yskänrokko on yleinen HSV-1-viruksen aiheuttama sairaus. Huuliherpesrakkuloita puhkeaa useimmiten ...

  • KAUNEUS JA TERVEYS

    Allergian itsehoito

    Kausiluonteisen allergian yleisimpiä aiheuttajia ovat tuulipölytteisten kasvien siitepölyt: keväällä lehtipuut, ...

  • KAUNEUS JA TERVEYS

    Kuivasilmäisyyden itsehoito

    Silmien kuivuminen on varsin yleinen oire, sillä noin 10 % aikuisväestöstä kärsii lievästä tai keskivaikeasta silmien ...